Kulttuuri syntyy arjen tekemisessä.
Trinerialla yhteen niistä jutuista liittyy sattumalta uimalasit, radat ja höyry.
Kaikki lähti ihan tavallisesta keskustelusta sukeltamisesta. Joku heitti, että pitäisi joskus käydä kurssilla. Toinen totesi, että voisi ensin vaikka opetella taas uimaan kunnolla. Ja niin me löysimme itsemme altaasta.
Sukelluskurssi on edelleen to do -listalla, mutta uinnista tuli pysyvä tapa.
Tiistaisin ja torstaisin, kun toimistolla on väkeä, osa meistä suuntaa työpäivän päätteeksi hallille.
Lead Developer Sami on ollut porukan moottori ja pitänyt homman käynnissä läpi kesänkin. CTO Jussi palasi hiljattain takaisin mukaan – eikä ketään tietenkään velvoiteta, tämä on vain yksi niistä tavoista, joilla rentoudutaan ja pidetään yhteyttä.
Toistaiseksi olemme uineet työpäivän jälkeen, mutta on puhuttu, että joskus voisi testata myös lounasuintia. Se voisi olla hyvä keino nollata pää ennen iltapäivän pähkäilyjä. Altaasta noustessa ja saunaan istahtaessa työasiat jäävät taakse.
Säännöllinen liike, lämpö ja jutustelu tekevät hyvää – keholle ja päälle.
Ja kyllä sen huomaa: keskittyminen paranee, mieli pysyy virkeänä ja olo on kevyempi.
Uintireissuissa ei ole kyse pelkästä treenistä.
Ne ovat myös yhteisiä hetkiä, joissa jutellaan koodista, viikonlopun suunnitelmista tai ihan vaan elämästä. Saunan lauteilla työroolit karisevat, ja juttu luistaa vapaammin. Joskus muutkin saunojat liittyvät keskusteluun, ja syntyy pieni yhteisöllinen hetki ilman sen kummempaa suunnittelua.
Tällaisista asioista Trinerian kulttuuri koostuu – uteliaisuudesta, rennosta tekemisestä ja luottamuksesta siihen, että hommat hoituu, kun ihmiset viihtyvät yhdessä.
Trineriassa kulttuuri elää arjessa. Joskus se tarkoittaa älykkäiden teollisuusratkaisujen rakentamista. Joskus uintia ja saunaa hyvän päivän päätteeksi.